Kaverini jenkeissä ovat vihreitä

blogitunnus.pngOlin pari vuotta sitten vaihto-oppilaana Michiganissa, Yhdysvalloissa. Kokemus oli mahtava ja sain vuoden aikana paljon kavereita, joiden kanssa tulen varmasti pitämään yhteyttä läpi elämäni. Nämä pick-up -rekkojensa hyteissä istuskelevat amerikkalaiskaverini ovat kateudesta vihreitä.

Suomalainen korkeakoulujen pääsykoerumba on välillä epäinhimillinen enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että sen avulla saadaan valikoitua eri koulutuksiin sinne parhaiten soveltuvat ihmiset. Tämä – minullakin pian edessä oleva – koettelemus on kuitenkin pieni hinta, kun sitä verrataan niihin vaikeuksiin, joita osa rapakon takana asuvista ystävistäni paraikaa kokee.

Kuten moni varmasti tietää, Yhdysvalloissa yliopisto-opinnot eivät suinkaan ole ilmaisia. Kandidaattitutkinto julkisessa oppilaitoksessa voi helposti maksaa yli 80 000 dollaria. Aivan älyttömän paljon. Aiemmin tämä yleensä riitti, eikä enempää tarvinnut opiskella. Viime vuosina kilpailutilanne on kuitenkin kiristynyt ja maisteriksi valmistuminen on tullut yhä välttämättömämmäksi, jos tähtäimessä ovat asiantuntija- tai johtotehtävät. Ei ole ollenkaan epätavallista, että tutkinnon kokonaishinta nousee yli 150 000 dollariin.

juho_blogikuva.jpgTapoja selviytyä näistä maksuista on monia. Osalla vanhemmat ovat säästäneet lapsensa yliopistorahastoon summan, jolla opinnot pystytään rahoittamaan. Lähes aina maksettavaa jää kuitenkin myös nuorelle itselleen. Ilman vanhempien säästöjä ei ainakaan normaalimuotoiseen yliopistoon ole asiaa, vaan kursseja voi suorittaa lähinnä Internetin välityksellä. Kahteen suomalaiseen opintopisteeseen verrattavissa oleva suoritus maksaa kuitenkin myös verkkoyliopistoissa satoja dollareita.

Minulla – niin kuin kaikilla muillakin suomalaisilla nuorilla – on sen sijaan baana auki. Meillä on ainakin teoriassa mahdollisuus opiskella juuri sitä mitä haluamme, juuri niin pitkään kuin haluamme. Yhteiskunta maksaa laskun. Tämän kaiken päälle saamme vielä tukea elämiseen ja asumiseen. Kunhan emme suunnattomasti tuhlaa, voimme valmistua täysin velattomina ja huolettomina. Kun kerron tästä kavereilleni, he muuttuvat vihreiksi. Heistä osa työskentelee kahdessa eri työpaikassa tienaten noin 7 euroa tunnilta. Näistä kuukausituloista pitäisi sitten maksaa opintomaksut, kirjat ja vielä asuminen ja eläminenkin. Voin kertoa, että se ei ole helppoa.

Suomessa ajatellaan opiskelua joskus välttämättömänä pahana – yhteiskunnan meille sysäämänä riesana. Korkeakouluun mennään kun on pakko ja kun tutkinto on taskussa, ajatellaan, että nyt pitäisi sitten saada töitä. Mielellään vielä sellaisia, joita on kiva tehdä, ja joista maksetaan hyvin. Jos töitä ei saa, voimme uhriutua. ”Kyllähän yliopistotutkinnolla pitäisi saada töitä. Ei se ole minun vikani jos kukaan ei palkkaa, minä tein osani kun menin yliopistoon”.

Yhteiskunta investoi meidän nuorten koulutukseen miljardeja euroja vuositasolla. Ei se ole meille mitään ”velkaa” vaikka tutkinnon opiskelisimmekin. Työn saanti on meidän omasta aktiivisuudestamme kiinni. Yliopistotutkinnosta voi olla siinä apua mutta ei se itsessään meitä mihinkään oikeuta. Tämä ajattelumalli tuntuu kuitenkin olevan katoavaa kansanperinnettä. Ajatus siitä, että yhteiskunnan pitäisi ”tarjota” meille erinäisiä asioita, tuntuu syrjäyttäneen käsityksen, jonka mukaan meidän jokaisen omalla vastuulla on pyrkiä asiasta riippumatta tekemään parhaamme ja myös kantamaan vastuuta myös toisistamme.

Yhdysvaltojen mallissa jokainen vastaa itsestään ja omantuntonsa mukaan muista. En missään tapauksessa pidä mallia parhaana – tai edes hyvänä. Yliopistokoulutuksesta puhuttaessa se tarkoittaa sitä, että monet älykkäät ja lahjakkaat nuoret jäävät ilman ansaitsemiaan mahdollisuuksia. Tämä ei tietenkään ole oikeudenmukaista, eikä myöskään kansantalouden näkökulmasta järkevää. Ei kuitenkaan voi olla pitkällä tähtäimellä toimivaa, jos me kaikki ajattelemme olevamme ainoastaan oikeutettuja milloin mihinkin yhteiskunnan maksamaan palveluun. Olemme kaikki yhdessä vastuussa yhteiskunnasta – siis toisistamme. Tämä ajatus tuntuu usein olevan nuorilla – myös itselläni – hukassa.

Paljon puhutaan siitä, kuinka nuoret hukutetaan vaihtoehtoihin ja kuinka vaikea on valita, mitä elämässään haluaisi tehdä. Onhan sekin toki välillä haastavaa, mutta pidämmekö me ihan oikeasti vaihtoehtojen suurta määrää ongelmana?

Välillä pääsykoestressin hiipiessä takaraivoon on allekirjoittaneen hyvä ottaa Skype-puhelu Michiganiin ja muistella, kuinka helppoa on olla lukionsa pian päättävä suomalaisnuori.

Juho Mäki-Lohiluoma asuu Espoossa ja opiskelee Etelä-Tapiolan lukiossa.

Kommentit (9)

Tatu Suontausta 26.03.2014 19:24
Ehdottomasti asiaa jälleen! On siinä maksullisuudessa toki puolensa, mutta eipä ainakaan Suomella ole varaa jättää ketään akateemisesti lahjakasta kouluttamatta. Ilmainen koulu paras koulu, mutta maksullisuus toki karsisi vain opiskeluelämän vuoksi opiskelevia ja nopeuttaisi valmistumista - näihin tavoitteisiin täytyy meidän kiinnittää erityistä huomiota.
Jan-Peter Ilmapuntari 26.03.2014 20:07
Mielestäni tuet voitaisiin muuttaa lainamuotoisiksi sellaisilla opiskelualoilla, joilla työllistymisen todennäköisyys opintojen jälkeen on pieni. Suomi ei tarvitse yhtään enempää työttömiä ja ylimielisiä humanisteja.
Mikko 26.03.2014 20:30
(1) Nyt olet kyllä sellaisen otsikoinnin riemuvoiton Juho tähän heittänyt! "Nämä pick-up -rekkojensa hyteissä istuskelevat amerikkalaiskaverini" eiköhän siinä jo vihreys ole kaukana, olisit suoraan vaan laittanut sen "kateudesta vihreitä" siihen otsikkoon heh.

Mutta varsinaiseen kommenttiini: suomalaisnuoret ovat esimerkiksi muiden pohjoismaalaisten kanssa erinomaisessa asemassa, jonka ilmainen korkeakoulukoulutus mahdollistaa. Kaikilla on samanlaiset lähtökohdat eikä jättimäiset opintolainat paina päälle tulevaisuudessa. Jenkkejä ei käy tässä suhteessa kateeksi. Ongelmaksi nostaisin Suomessa kuitenkin itse yliopistokoulutuksen ja tutkinnot (amk-koulutuksesta en osaa sanoa, sillä siitä en omaa omakohtaista kokemusta).
Mikko 26.03.2014 20:31
(2) Yksi ongelmista on suomalaisen yliopistokoulutuksen laatu. Itse päätän juuri ensimmäisen vuoden yliopisto-opintojani ja yliopiston pedagoginen taso oli minulle melkoinen shokki. Lähes kaikista "opettajista" paistaa läpi, että heidän pääsääntöinen tehtävänsä ei ole opettaminen. Moni "opettaja" on minunkin kursseillani todennut, että tekisi paljon mieluummin tutkimustyötä ja "kuinka yliopisto on tämänkin ryhmän hänelle tunkenut". Olen kuullut samaa myös muista yliopistoista. Opintojen ohjausta opinnoissa etenemiseen ei näy, kun samalla hallituksessa pohditaan, kuinka opiskelijat saataisiin valmistumaan nopeammin. Säästöjä näkyy myös esimerkiksi kurssiratkaisuissa: moni tänä vuonna lukemistani kursseista on ollut joko netistä katsottavia luentoja, kirjatenttejä tai esseitä. Kontaktiopetusta on vähennetty, vaikka se olisi mielestäni ehdottomasti kaikkein paras vaihtoehto oppimisen kannalta.
Mikko 26.03.2014 20:32
(3) Nostat esiin käsityksen suomalaisista, jossa yliopistotutkinnon suorittaneet olettavat saavansa automaattisesti työpaikan ja olettavan, että vika ei ole heissä, mikäli työpaikkaa ei löydy. Itse koen, että tilanne on päinvastainen ja että tutkintopapereita arvostetaan liikaakin. Tutkinto koetaan usein välttämättömänä, vaikka työkokemus, taidot ja motivaatio olisivat kunnossa. Olennaista tuntuu olevan, että sinulla on jonkinlainen korkeakoulututkinto, ei niin väliä miltä alalta (poislukien tietty lääkärit, insinöörit ja vastaavat, joiden koulutus määrittää hyvin tarkkaan mille alalle he voivat päätyä). On jotenkin toivotumpaa, että istut tavoiteajan (3+2 vuotta) yliopistossa kuuntelemassa elämäänsä kyllästyneitä keski-ikäisiä yliopistolle jämähtäneitä persoonia sen sijaan, että harjoittelisit itse vaikka koodausta tai 3D-mallinnusta. En nyt yritä väittää, että koulutus olisi turhaa, sillä monella alalla se onkin välttämätön, mutta muitakin reittejä työelämään pitäisi avata. "Työn saanti on meidän omasta aktiivisuudestamme kiinni." Olen kanssasi tästä täysin samaa mieltä, näin sen kuuluisikin juuri mennä. Myös yrittäjyys on erinomainen vaihtoehto.

En yritä haastaa riitaa kaikkia suomalaisia opiskelijoita kouluttavia yliopistoja ja tulevaisuudessa työllistäviä tahoja vastaan, sillä toivon ja uskon, että muualla kuin omassa yliopistossani opetus oikeasti valmentaisi tulevaan ja opettajat olisivat opettamiseen motivoituneita ja että on olemassa työllistäviä tahoja, jotka eivät tuijota sokeina tutkintopapereita.
Mikko vielä kerran 26.03.2014 20:32
(4) Ehkä hyvää ei voi saada "ilmaiseksi", vaikka en tiedäkään koulutuksen tasosta Yhdysvalloissa. Kovin montaa täysin ilmaista yliopistoa ei parhaiden yliopistojen rankingin kärkisijoilla ole (en tietenkään täysin näihin rankingeihin luota). En kuitenkaan lanseeraisi lukukausimaksuja Suomeen. Yliopistojen koulutusta pitäisi kuitenkin huomattavasti kehittää, jotta sen taso yltäisi peruskoulutuksemme huipputasoon. Vain tällä voidaan pitää Suomi edelläkävijänä mahdollisimman monilla aloilla.

Aikamoinen sekasoppa-vuodatus tästä kommentista nyt tuli, mutta toivottavasti tärkeimmät pointtini tulivat esille. Tästä syystä sinä Petteri näitä virallisia tekstejä kirjoittelet ja minä tyydyn kommentoimaan! Ehkä taas puhun vaan läpiä päähäni omien huonojen kokemusteni takia. Pahoittelen pitkää viestiä.
Eemil 26.03.2014 23:18
Mikko, kohtaan 3 liittyen tuli vain mieleen että voisiko olla että suomalainen työnantaja on tottunut liian hyvään? Kun yliopistoissa koulutetaan niin paljon porukkaa ettei paljoa tarvitse ei-yliopistolaisiin tyytyä. Jos itse olisin työnantaja niin totta kai palkkaisin ennemmin yliopistossa opiskelleen, tutkinto on jo itsessään jonkinlainen osoitus osaamisesta ja motivaatiosta. Eikä nuoren kannata olla hakematta yliopistoon vaikka tietäisikin oman osaamisensa riittävän ja yliopistossa vietetyn ajan olevan hukkaan heitettyä. Tilanne on siis koko yhteiskunnan läpi leikkaava megalomaaninen vangin dileemman sovellus. Kaikki tietävät ettei siitä koulutuksesta välttämättä ole hyötyä, mutta silti ei kannata jäädä kouluttautumatta.

Miten tämä pulma sitten ratkaistaisiin? Joko me leikkaamme opiskelupaikkoja radikaalisti, otetaan enemmän porukkaa sisään mutta karsitaan matkan varrella, tai sitten asetetaan lukukausimaksut. Lukukausimaksujen ansiosta kukaan ei ikinä tulisi yliopistoon vain "varmuuden vuoksi" vaan valitsisi saman tien alan, josta tietää olevan hyötyä tulevaisuuden kannalta ja johon on sitoutunut. Onhan se tietysti karu ajatus, mutta tällä hetkellä yhteiskunnan resursseja heitetään massiivisesti hukkaan kun porukkaa ylikoulutetaan. Jotain tarttis tehdä ja jos joku keksii muita ratkaisukeinoja kuin nuo kolme luettelemaani niin olen avoin.
Mikko 27.03.2014 00:36
Eemil, asia on juurikin näin, että kun kansa on ns. ylikoulutettua, niin sieltä tulee työnantajan automaattisesti napattua "parhaat päältä" (vaikka korkeakoulutettu ≠ paras). Ja näinpä kuten Petterikin mainitsi: "korkeakouluun mennään, koska on pakko". Lukukausimaksuja, ainakaan Yhdysvaltojen mittakaavassa, en ottaisi käyttöön, mutta esimerkiksi keski-Euroopan nimelliset lukukausimaksut voisivat olla mahdollinen vaihtoehto. Silti kannatan kyllä ehdottomasti ilmaista koulutusta. Tuo malli, jossa otetaan paljon porukkaa sisään, mutta karsitaan pois, on julma, mutta mittaa samalla motivaatiota opiskeluun. Suomessa muutenkin tuo keskeyttäneiden määrä on aika suuri. Keskeyttämisessä/tiputtamisessa pois on vain se ongelma taas, että se tuskin rohkaisee myöskään muunlaiseen aktiivisuuteen kuten töiden tai uuden opiskelupaikan etsimiseen. Opiskelupaikkojen vähentäminen on tietty myös vaihtoehto, mutta miltä aloilta ne voitaisiin ottaa pois. Kuitenkin ns. marginaali-aloilla avoimet opiskelupaikat ovat jo melko rajoitettuja.

Verrattuna muuhun maailmaan Suomessa on paljon korkeakoulutettuja, joten Suomen pitäisi yhä enemmän yrittää profiloitua asiantuntijana ja edelläkävijänä, jolla se houkuttelisi yrityksiä ulkomailta sijoittamaan Suomeen (kuten esim. Googlen datakeskus ja Samsungin tutkimuskeskus Otaniemessä), mutta samalla rohkaisisi suomalaisia korkeakoulutettuja yrittäjyyteen (kuten Rovio, Jolla ja ZenRobotics). Supercellin merkitystä edelläkävijänä korostan innovatiivisuudessa ja vastuullisuudessa. Näissä kaikissa yhteinen tekijä on, että vaikka koulutusta arvostetaan, on tärkeää myös muut tekijät. Kaikista otollisin (ehkä utopistinen) tilanne olisi se, että tuo noin 30% väestöstä, jotka korkeakoulutettuja ovat, saataisiin näiden kahden puitteissa työllistettyä. Mutta samalla pitäisi pyrkiä kehittämään korkeakoulutusta oikeasti kouluttavaan suuntaan ja kannustaa ihmisiä myös muuhun omatoimiseen taitojen kehittämiseen myös korkeakoulutuksen ulkopuolella.
Harri 28.03.2014 22:41
Asiaa Juho et.co

Jätä kommentti